Riikka Manner ja Marianne Heikkilä Eukonkantotapahtumassa
02.07.2010
Eukonkantotapahtumassa ovat naiset pääosassa muutenkin kuin kantamisessa. Tapahtuman avaa lauantaina eurokansanedustaja Riikka Manner.
Suomalaisten perheiden ja kansan hyvinvoinnista huolta pitävän Marttaliiton uusi toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä puhuu lauantaina aiheesta Martat arki enkeleinä.
Heikkilän mielestä arjen hallinnasta riippuu koko ihmisen hyvän elämän lähtökohdat ja onnistumisen edellytykset. Siksi on tärkeää opetella yhdessä jakamaan arkea ja kotitöitä, kodin arvoja ja pelisääntöjä.
– Olisi tärkeää, että perheissä jaettaisiin enemmän kotitalousvastuita, taloudellista vastuuta, henkistä kasvatusvastuuta ja arkisia asioita, joiden keskellä päivittäin eletään. Myös työn ja perheen yhteen sovittaminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, kun statuksena ei ole enää maasturi, kiire ja vene vaan perhe, oma aika ja lähiasiat sekä itse tekeminen ja paluu juurille, muistuttaa Marianne Heikkilä. HAK