WIFE CARRYING WORLD CHAMPIONSHIPS IN SONKAJARVI,FINLAND
TIEDOTE3Vapaajulkaistavaksi
Karsintakisat Leppävirran Konnuskanavalla
Marianne Heikkilä Eukonkannon tapahtumaan
Sonkajärven Eukonkannon viime vuoden mestaruustaisto päättyi 11 vuoden tauon jälkeen suomalaisjuhliin. Espoolainen Taisto Miettinen parinaan Kristiina Haapanen Helsingistä ottivat 0,5 sekunnin turvin voiton virolaisparista Alar Vooglasta ja Kristi Viltropista.
Kiinnostus kisaa kohtaan kasvaa kaiken aikaa eikä vain Suomessa. Kansainvälisiä TV – ryhmiä on jo ilmoittanut tulostaan, joukossa mm. Saksasta TV- ryhmä. Itse Eukonkannon MM – koitokseen on ilmoittautuneita saapunut jo 41 paria.
Eukonkanto Oy:n toimitusjohtaja Eero Pitkäsen mukaan MM – kisoihin järjestetään karsintoja eri puolilla maailmaa. Ensimmäisenä asialla ovat Pitkäsen mukaan olleet yhdysvaltalaiset.
– Karsintakisoja järjestetään ainakin Saksassa, Irlannissa, Englannissa, Virossa ja mm Uudesta Seelannista on tullut tiedusteluja karsintakisojen järjestämisestä. Uskon kisojen tason vain nousevan ja kiinnostuksen kasvavan. Ilmoittautuneita on lähes kymmenestä maasta, toteaa Pitkänen.
Uutuutena on Pitkäsen mukaan Leppävirran Konnuskanavalla pidettävä Eukonkannon Itä-Suomen mestaruuskisat lauantaina 19.6. Esikisan järjestäjä Aqualinesin toimitusjohtaja Arto Aholainen kertoo saaneen tapahtumasta innostavan kuvan. Hän pitää mahdollisena, että esikisasta muodostuisi vaikkapa perinne.
– Eukonkannosta olen kuullut niin paljon ja Itä-Suomen mestaruuskisat kiinnosti heti. Konnuskanava on luonnoltaan kaunis paikka ja kisa käy tänne. Jospa siitä saisi myös väkeä innostumaan MM – kisaan, Aholainen toteaa.
Tapahtumassa on myös vakavampaa puolta esillä, sillä teemana on tänä vuonna terveys. Suomalaisten perheiden ja kansan hyvinvoinnista huolta pitävän Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä luennoi terveysteemasta. Paikalla on myös Pää pyörällä Eurooppaan Markku Mutanen, joka seuraa kisojen kulkua.
Sonkajärvellä järjestetään ensi vuonna Eukonkannon MM – kisat 15. kerran. Enimmillään on osallistujia ollut 14 maasta.